Kesennuma vol 1.

Perjantai 6.11

Kokoonnuimme Shin-Osakan asemalla puoliltapäivin ja ahtauduimme suurena laumana luotijunaan. Pitkä matkamme oli alkanut. Monet ulkomaalaisista olivat ensimmäistä kertaa luotijunan kyydissä ja suorastaan tutisivat innosta. Itse tyydyin nauttimaan miellyttävän tasaisesta kyydistä ja kännykkäni pelivalikoimasta. Fuji-vuori näkyi tällä osuudella ja siitä yritti useampikin saada hyvää otosta.

Tokiossa vaihdoimme luotijunaa ja matkamme jatkui kohti Sendaita. Meille oli varattu bentot mitkä söimme hyvällä ruokahalulla heti päästyämme niihin käsiksi. Oli vinhaa samalla seurata kuinka Tokion betoniviidakko vaihtui pikkuhiljaa maaseuduksi ja maisemat henkeä salpaaviksi. Ruska oli jo täydessä loistossaan ja vuoret olivat kauttaaltaan oranssinpunaiset, mikä sai maisemannäyttämään kuin maalaukselta. Tuli vähän Suomeakin ikävä kun näkyi peltoja ja metsää ja siellä täällä maalaistaloja. Sendaihin saavuttuamme vaihdoimme bussiin, missä istuimme seuraavat pari tuntia. Tässä vaiheessa alkoi jo hitusen väsyttää ja taisin torkahtaakin hetkeksi. Maisemat olivat täysin erilaisia kuin täällä Osakassa; luontoa ja raikasta ilmaa joka puolella.

Saavuimme Kesennumaan vasta illalla pimeän tultua ja asetuimme väsyineinä huoneisiimme. Meille oli varattu isot, hienot japanilaistyyliset huoneet, joissa kelpasi viettää yönsä. Tosin kauaa emme ehtineet levähtää kun luvassa oli jo illallista. Leukahan siinä suorastaan loksahti auki kun pääsimme isoon saliin, missä ruoka oli jo katettuna; jokaisella oli oma pieni pöytä täynnä herkullista ruokaa. Ruoka oli suurimmaksi osaksi merenelävää, tuoretta ja herkullista sellaista. Oudoin asia mitä maistoin oli luultavasti hain rusto, ja jos olisin tiennyt mitä se on niin en olisi sitä luultavasti edes maistanut. Ei sillä että olisin nirso, mutta hait ei ole minun mielestäni syötäväksi tarkoitettu.

Ruoan jälkeen tapasimme muutamia paikallisia henkilöitä, jotka juttelivat kanssamme Kesennumasta samalla alkomahoolia lipitellen. Mistä onkin pitänyt muuten mainita, että melkein absolutistista on tullut täällä ihan kauhea juoppo. Hu-hups! Sitä se Japani teettää! Paikalliset olivat mukavia ja heidän oli tarkoituksena viedä meidät syömään seuraavana päivänä illallista eri paikkoihin (neljä ryhmää ja neljä eri ravintolaa, arvonnalla päätetty).

Sitten koittikin illan kohokohta: onsen! Sellasella kiireellä vipatin sinne, että unohdin pikkupyyhkeeni, mutta onneksi huonekaverini pystyi tuomaan sen minulle. Näin suomalaisena onsenhan on ihan mahtava juttu, mutta samaa ei voi sanoa joistakin muista vaihtaresta. Yksi puolalaistyttö oli lähes tulematta ja tsekkiläinen jäi suosiolla huoneeseen, amerikkalaisisista molemmat tytöt tulivat. Kainostelua oli ilmassa, mutta kyllä kaikki vaihtaritkin lopulta rentoutuivat kun pääsivät lämpimään veteen lillumaan.

Sitten päästäänkin siihen mikä löi minut ällikällä; japanilaiset tytöt ihan oikeasti vertailivat rintavarustuksiaan ja kiusoittelivat yhtä tyttöä jolla oli joukon "muhkein" varustelu. Excuse me, luulin että se oli vain animejuttu? Ja pyh! Kourimaan eivät sentään alkanut, mikä ei olisi niitten puheiden perusteella ollut enää oikeastaan edes yllätys. Onsenista mainittakoon myös sauna, mikä oli parasta mitä olen kokonut sitten Japaniin saavuttuani. Lämmin vesi on ihanaa, mutta kuuma sauna on  parasta. Opetin muille vähän suomalaista saunakulttuuria, mutta toinen amerikkalaisista pakeni heti kättelyssä... Muut kävivät välillä nauttimassa jääkylpyä, mutta itse en siihen touhuun lähtenyt.

Ja lopuksi fun fact number two: palattuani huoneeseeni ja yrittäessäni nukkua kaksi japanilaista tyttöä alkoivat puhua kuinka he uskoivat, että yksi taiwanilaistyttö on kiinnostunut yhdestä pojasta ja kikattelivat kuin teini-ikäiset konsanaan. Kyseessä oli kuitenkin kaksi täysi-ikäistä ihmistä, ja vielä Japanin mittapuulla, mutta käytös oli kyllä jotain ihan muuta. Lopulta kaikki kolme aasialaista tyttöä nukkuivat söpösti kahdella futonilla ja itse yritin itkeä itseni uneen.

Vol. 2 tulossa mahdollisimman pian! Tähän postaukseen tuli harmillisen vähän kuvia, mutta seuraavassa pitäisi olla jo vähän enemmän.

Työharjoittelu unelmista totta

Niin siinä sitten kävi, että jään Japaniin tekemään työharjoitteluni vaihto-opiskeluiden jälkeen. Sain tietää asiasta jo pari viikkoa sitten, mutta olen ollut liian kiireinen päivittääkseni tietoa blogiin asti. Joka tapauksessa fiilikset on tietenkin mahtavat ja samalla jännittää jo tosi paljon töitten alku.

Sain tietää jo lokakuun loppupuolella, että minut oltiin hyväksymässä 90% varmuudella. 90% siksi, että International Centerin johtaja ei ollut antanut vielä virallista hyväksyntää eikä minua oltu vielä haastateltu. Haastatteluni siirtyi hieman myöhemmäksi Kesennuma-viikonlopun takia (mistä aion kyllä kirjoittaa mahdollisimman pian), mutta kun se päivä lopulta koitti heti matkan jälkeen, tajusin etten ollut ehtinyt valmistautua siihen millään tavalla. Aamulla heitin sitten parhaimmat päälle ja sipsutin korkkareissani tukka putkella haastatteluun, mikä taitaa olla tämän hetkisen elämäni haastavin tilanne. Yritä siinä sitten hymyillä kun kolme haastattelijaa alkaa kyselemään japaniksi miten mielestäni japanilainen toimistotyö eroaa suomalaisesta ja muuta kivaa settiä. Haastattelu oli erittäin japanilaistyylinen, mutta onneksi vain muodollisuus, sillä sain heti haastattelun jälkeen tietää, että sain harjoittelupaikan.

Tämän jälkeen alkoikin sitten se tuttu lomakerumba, minkä itseasiassa sain tänään päätökseen. Piti täyttää uusi viisumihakemus, täyttää monenmoisia sopimuksia ja toimittaa kaikenlaisia todistuksia mitä ihmeellisimmistä asioista. Ensi viikolla onkin sitten vuoro suunnata paikalliseen maahanmuuttovirastoon ja anoa viisuminen vaihtoa sellaiseen viisumiin, millä voi suorittaa harjoittelun täällä. Työni alkaa tammikuun puolen välin tienoilla ja päättyy toukokuun puolessa välissä, joten nelisen kuukautta pidempään täällä tulee sitten oltua. Onneksi saan asua samassa asunnossa harjoittelunkin aikana, joten siitäkään ei tarvitse murehtia. Vielä pitää kirjoitella koululle suunnitelma harjoittelusta ja hoitaa muutamia käytännön järjestelyitä, kuten paluulennon vaihtaminen, ja olen valmis aloittamaan työt.

Työni tulee sisältämään mm. hallinnollisia tehtäviä, mediasuunnittelua, erilaisten tapahtuminen suunnittelua ja järjestämistä, erilaisia kansainvälisyyttä edistäviä tehtäviä, opiskelijaryhmien kanssa toimimista sekä muita avustavia tehtäviä toimistossa. Ymmärsin, että lopuksi minun pitää tehdä jostakin aiheesta esitys kansainvälisen toimiston väelle ja mahdollisesti japanilaisille opiskelijoille japaniksi, mutta sitä en viitsi stressata vielä. Jokatapauksessa työt tulevat varmasti olemaan monipuolisia ja kokemusta kartuttavia. Koulumme vaatii 400 tuntia työtä, mikä on n. 3 kuukautta, mutta täällä päässä toivottiin, että olen toukokuuhun asti töissä. Tämän takia teen vain 4 päivän viikkoja, joten pitkät viikonloput mahdollistavat myös matkustelun. Jihuu!

Lopuksi on pakko kertoa, että tapasin toimiston johtajan viime viikolla ensimmäistä kertaa ja en ollut uskoa silmiäni nähdessäni hänet. Hän on komein japanilainen kenet olen ikinä tavannut! Hän on pitkä, raamikas, hyvännäköinen, ehkä jossakin 35-40 välillä... Simppelisti tajuton pakkaus. Vaikutti miellyttävältäkin kun esittäydyimme. Tosin sen verran meni pasmat sekasin testosteroonista, että ojensin kättä tosi länsimaalaisesti (hups), mutta ainakin sain testata millaiset kädet herralla on (huhups!). Isot ja lämpimäthän ne oli. Harmi että häntä saa ihastella toimistolla vain ajoittain, kiireinen mies kun on. Harmi että olen jo varattu! ;) Siitä saisi kyllä joku itselleen kunnon kollin! ♥

Julkinen liikenne Kansain alueella

Julkinen liikenne on Osakan kaltaisissa suurkaupungeissa aivan omaa luokkaansa ja paikasta A paikkaan B siirtyminen onnistuu lähes vaivattomasti. Aikataulujen täsmällisyys on jotain mitä aluksi hämmästelee suuresti ja jotain mihin tottuu niin nopeasti, että ärtyy jos juna on kaksikin minuuttia myöhässä. Tälläisessä harvinaisessa ilmiössä sekä junassa että asemalla kuulutetaan asiasta ja pyydetään anteeksi. Junia lähtee usein, joten asemalla harvoin joutuu odottamaan kauaa seuraavaa junaa. Ainoa huono puoli junissa ja metroissa on se, että ne pysähtyvät yhden aikoihin yöllä ja lähtevät vasta aamu viiden jälkeen liikenteeseen. Suunnitteletko bailaavasi koko yön keskustassa? Varaudu maksamaan taksista tai valvomaan läpi yön.

Osakaan saapuessani (Kansain lentokentälle) olen aina ottanut bussin haluamaani päämäärään, sillä se on yleensä ollut se mukavin vaihtoehto. Taksilla ei missään tapauksessa kannata lähteä porhaltamaan Osakaan, sillä lentoasemalta Osakan ytimeen on pitkä matka ja sellainen matka taksilla maksaa maltaita. Bussipysäkit ovat heti saapuvien lentojen terminaalin ulkopuolella ja ulkopuolelta löytyy myös automaatit, joista voi ostaa lipun haluaamaansa bussiin. Bussijonossa sinulta kysellään jo laukkujen lukumäärää ja laukkuihin kiinnitetään numerolappu, minkä vastakappaleen saat itsellesi. Poistuessasi bussista annat lapun ja saat laukkusi kyydistä mukaasi. Helppoa kuin heinän teko.

Osakan ydinkeskustassa kulkee sekä metroja että junalinjoja ja molempia on suhteellisen helppo käyttää. Helpointa on ostaa Kansai K-card tai Icoca, mutta liput saa ostettua joka kerta myös erikseen porttien läheisyydessä olevista automaateista. Samaisista automaateista saa useimmiten myös Kansai kortteja ja isompien asemien sinertävistä laitteista Icocan. Kansai-korttiin voit ladata kerralla 1000, 2000 tai 3000 jeniä, Icoca maksaa 500 jeniä ja siihen voi ladata huomattavasti enemmän rahaa verrattuna Kansai-korttiin. Kannattaa huomioida, että vain punaiset automaatit hyväksyvät 10 000 jenin seteleitä, ettei sitten ihmetellä kun kone ei syöksee seteleitä takaisin päin. Vinkki: kaikkia seteleitä ei tarvitse syöttää erikseen; setelit nivaskaan ja kone nielee ne tyytyväisesti.

Icocalla pystyy maksamaan lähes kaikkialla (jopa juoma-automaateissa), mutta Kansai-kortti ei toimi JR:n linjoissa eikä sillä pysty maksamaan muualla kuin junissa ja metroissa. Kansai-kortti syötetään sisään korttiaukosta ja se popsahtaa ulos portin toisesta päästä, Icocaa puolestaan näpäytetään siihen tarkoitettuun selkeästi erottuvaan lukijaan. Tavallista lippua käytetään samoin kuin Kansai-korttia, mutta laiturilta poistuttaessa laite ei anna käytettyä lippua enää takaisin.

Kesennuma kutsuu

Mainitsin aikaisemmassa postauksessa projektista, johon Darryl pyysi minua mukaan ja lupasin kertoa asiasta paremmin mikäli suunnitelmat käyvät toteen. Nyt on tullut aika paljastaa mistä on oikein kyse!

Kyse on projektista, mikä toteutetaan yhteistyössä Kesennuman kaupungin kanssa ja Darrylin vetämän kurssin opiskelijat ovat mukana projektin toteuttamisessa. Mukaan haluttiin myös ulkomaalaisia, sillä projektin tarkoituksena on lähteä katsomaan millainen paikka Kesennuma on ja mitä sillä on tarjottavaa turisteille. Kesennuma kärsi pahasti vuoden 2011 tsunamin aiheuttamista tuhoista ja turismin lisääminen on Kesennuman yritys kohentaa pahasti kärsinyttä taloutta. Kesennuma on siis n. 66 000 ihmisen asuttama kaupunki Miyagin prefektuurissa, Tokiosta noin 450 km pohjoiseen päin.

Kesennuma on melko tuntematon paikka sekä ulkomaalaisille että japanilaisille, minkä takia projektiryhmä lähtee henkilökohtaisesti paikan päälle tarkoituksena kertoa samalla sosiaalisen median kautta mitä näemme ja koemme. Monet turistit suuntaavat yleensä Tokioon ja muihin isoimpiin kaupunkeihin ja meidän tehtävänä onkin myös kertoa Kesennuman kaupungille rakentavaa palautetta turismin lisäämisen kannalta.

Lähdemme matkaan 6. marraskuuta ja suuntaamme luotijunalla kohti Tokiota, missä vaihdamme toiseen luotijunaan ja jatkamme matkaa pohjoiseen. Matkan loppuosuus pitää mennä bussilla ja saavumme perjantai-illalla perille. Meillä on paljon nähtävää viikonlopun aikana ja alustavan ohjelman mukaan mennään lähes minuutti aikataululla eteenpäin.

Kun Kesennumaa hakee Google kuvahaulla, näytön täyttää surulliset kuvat tsunamin jälkeisestä kaaoksesta. Youtubessa on videoita, joista näkee minkälaista tuhoa tsunami saa aikaan vyöryessään kohti kaupunkia. Kesennumassa ihmishenkiä ei onneksi menetetty niin paljon kuin monissa muissa kaupungeissa, sillä suurin tuho kohdistui satamaan eikä asutusalueisiin. Siltikin moni menetti talonsa ja omaisuutensa rakkaista ihmisistä puhumattakaan.

Japani on antanut minulle niin paljon, että olen iloinen saadessani tehdä edes pienen vastapalveluksen menemällä paikan päälle ja kertomalle muille näkemästäni. Kyseessä on pieni projekti, mutta toivon että tämän projektin myötä edes muutama ihminen päättää nähdä muitakin osia Japanista kuin perinteisen Tokion ja Osakan. Itse tunnen olevani etuoikeutettu saadessani osallistua tähän projektiin ja päästessäni näkemään Japania ihan uudelta kannalta.

Seurataksesi eturivistä reissuani Kesennumaan, suosittelen seuraamaan minua ja blogiani Instagramissa tai vaihtoehtoisesti Twitterissä. Reissupäivitystä on tietysti luvassa myös blogiin, mutta vasta reissun jälkeen kun aikaa riittää kirjoittamiseen. Tukea voi osoittaa mm. tykkäämällä projektin sivuista Facebookissa.

Oma maa mansikka...

Katselemme elokuvaa yhdellä kurssilla ja minulla on tapana ottaa mukaan pientä naposteltavaa kyseisille tunneille luodakseni täydellisen elokuvatunnelman. Tosin, Japanissa täydellinen leffatunnelma on mahdotonta saavuttaa, sillä naposteltavistani kuuluu väkisinkin kauhea rapina. Mistä se johtuu? Siitä, että täällä lähes kaikki on yksittäispakattu tai vähintään kääritty muoviin.

En voi käsittää, miten näinkin edistyksellinen maa on aivan lasten kengissä mitä tulee ekologisuuteen (ja olen asiasta luultavasti marissut aikaisemminkin). Ei Suomikaan toki ole mikään erityisen hyvä mallimaa, mutta verrattuna Japaniin roskaa syntyy minimaalisen vähän. Nytkin tuijotan täpötäysiä roskapusseja ihmetellen miten yksi ihminen voi tuottaa näin paljon roskaa viikossa. Ja ihan tiedoksi, että molemmat roskikset ovat 45 litraiset säkit!

Japani tuntuu olevan asiantuntija mitä tulee jätteiden käsittelyyn, mutta jätteiden syntymistä täällä ei joko osata tai haluta estää syntymästä. Esimerkkejä mm. älyttömistä pakkauksista löytyy vaikka kuinka paljon. Etsin margariinia kaupasta vaikka kuinka kauan löytämättä niitä kunnes tajusin, että margariinirasiat olivatkin vielä erillisissä pahvikuorissa. Ei ihmekään etten löytänyt niitä kun silmilläni etsin normaaleja rasioita. Kananmunat ovat läpinäkyvissä muovikennoissa, banaanit on kääritty muoviin, jäätelötuutit ovat muovisessa rasiassa ja deodorantitkin muovikääreissä, kuten monet muutkin samankaltaiset purnukat. Muovipusseja tulee joka tuutista pyytämättä ja jollei muovipussia halua niin tuotteihin laitetaan kaupan teippiä. Aaaaarrrrrgggghhhh!

Ja tähän lisäksi vielä ne yksittäispakkaukset. Mur.

Elämää Japanissa

Päälle kuukausi on tullut opiskeltua Japanissa ja elämä rullaa tasaisesti eteenpäin. Meillä on täällä niin paljon tekemistä, ettei ajan kulkua edes tajua kunnolla. Opiskelu itsessään pitää todella kiireisenä, varsinkin nyt kun pitää valmistautua joulukuun JLPT- kokeeseen. Koulu järjestää meille myös paljon erilaisia tapahtumia, vuokranantajalla on omat kujeet ja buddytkin yrittävät aktivoida porukkaa erilaisilla pienillä tempauksilla.

Yhtenä päivänä vuokranantajamme järjesti kimonoillan, jolloin meillä oli mahdollisuus kokeilla yukataa, furisode-kimonoa sekä kimonoa hakamalla. Saimme opetella soittamaan myös simppelin sävelmän kotolla, mikä oli todella mielenkiintoista! Yhtenä lauantaina koulu puolestaan vei meidät Kiotoon, missä pääsimme kokeilemaan yuzen-värjäystä käsityökeskuksessa. Tein itse ison nenäliinan, mihin värjäsin sapluunan avulla kaksi erilaista kuvaa. Kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa!

Jätin työharjoitteluhakemuksenkin koulun toimistoon ja pidän peukkuja että lykästää. Heidän pitäisi ilmoittaa minulle päätöksestään tämän kuun aikana, sillä jos tulen valituksi niin meillä on paljon paperihommia tehtävänä, jotta voin jäädä Japaniin suorittamaan harjoittelun. Tuntemani professori täältä Osaka Gakuinista lupasi antaa oman suosituksensa toimistoon, joten nyt toivotaan vain parasta. Joka päivä toimistossa käydessäni toivon, että joku tulisi kertomaan mikä on tilanne, mutta tähän mennessä ei ole kuulunut vielä mitään.

Penkkiurheilua

Mennessäni kouluun muutama päivä sitten ihmettelin miten konbinissa oli väkeä kuin pipoa ja porukkaa käveli aseman suunnalta koko ajan lisää kohti koulua. Sitten tajusin että oli ensimmäinen lokakuuta, ja silloin japanilaisilla alkaa täällä yliopiston syyslukukausi. Niin se syyskuu sitten hujahti menemään niin nopeasti, ettei sitä edes todeksi tahdo uskoa.

Kiire on melkoinen, ja vaikka kuinka haluaisin, en millään ehdi kirjoittamaan blogia niin usein kuin haluaisin. Tänään aiheena on urheilu, sillä syyskuun lopussa pääsin nauttimaan sekä formulasta että baseballista.

Formula liput hommasin jo Suomessa ja formulaviikonloppu oli niin yhtäkkiä edessä, etten ollut ehtinyt edes valmistautua siihen kunnolla. Liput olivat koko viikonlopulle, mutta valitettavasti minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia viettää koko viikonloppua pelipaikalla. Niinpä heräsin sunnuntai aamulla aikaisin ja suuntasin Nambaan, mistä lähdin Kintetsu-junalla kohti Suzukaa. Suzuka sijaitsee Mie-prefektuurissa lähes Osakan vieressä ja sinne kesti junalla vajaa kaksi tuntia. Matka sujui joutuisasti läksyjä tehden ja upeita maisemia ihastellen. Juna kaarteli vuorten lomassa ja välillä mennen läpi pitkien tunnelien. Tuli nähtyä rotkoja ja jokia vuorten lomassa ja upeita laaksoja vuorten välissä. Sanoin kuvaamattoman kaunista.

Saavuin perille hyvissä ajoissa ja Suzukan asemalta meidät kaitsittiin kuin lampaat konsanaan busseihin, mitkä veivät formulavieraita kuuluisalle Suzuka Circuitille. Voi niitä kylmiä väreitä kun istuin bussissa ja näin ensimmäisen vilauksen kuuluisasta maailmanpyörästä mikä on circuitin yhteydessä! Perillä piti vielä kävellä jonkin verran ja käydä vaihtamassa nettilippu viralliseen lippuun, mutta pian olinkin sisällä ja keskellä formulasirkusta. Myyntikojua toisen perään ja ruokakojuja tuplasti saman verran. Olutta sai joka kulmasta, mikä oli ihan mukavaa :D Sää suosi vähän liiankin hyvin, sillä aurinko porotti kirkkaalta taivaalta asteiden kohotessa lähemmäs kolmeenkymmeneen.

Vähän shoppailtuani kaivoin kameran esiin ja aloin ikuistamaan erikoista ilmiötä, nimittäin Räikkösen faneja. Niitä tuntui olevan joka ilmansuunnassa ja Suomen lippuja näkyi koko ajan jossakin. Kyllä siinä jonkinasteista isänmaallista ylpeyttä tunsi alueella kiertäessä. Päädyin itsekin muutamaan kuvaan kerrottuani tulevani Suomesta, mikä oli vähän hassua mutta ihan kivaa. En tiedä miksi Räikkönen on niin suosittu, mutta hänellä on ainakin Suzukassa rataennätys mikä saattaa vaikuttaa suosioon.

Jätkällä lukee oikeesti kädessään "Iceman" :D

Kisan oli määrä alkaa kahdelta joten lähdin jo kahdentoista aikoihin kävelemään kohti paikkaa, mihin olin suunnitellut meneväni katsomaan kisaa. Lippuni oli halvin, joten sain itse valita määrätyistä paikoista minne haluan mennä. Olin valinnut kuuluisan Spoon Curven loppuosan, mistä näkee hyvin kuinka formulat saapuvat mutkaan ja kiihdyttävät siitä pois. Kyseinen kurvi on kuitenkin todella kaukana ja sinne käveleminen vei minulta kokonaisen tunnin!!! Matkalla toki pysähdyin ottamaan kuvia ja naukkaamaan olutta, mutta siinä kuumuudessa matka tuntui kestävän ikuisuuden. Pääsin kuitenkin haluamaani paikkaan, mikä osoittautui oikein kivaksi spotiksi. 

Kisa itsessään oli mahtava kokemus. Kurvissa kämmäsi heti alussa yksi kuski, mutta pääsi jatkamaan kisaa menettämällä vain yhden sijan. Säikähdin kyllä melkoisesti kun kyseinen formula lähti luisuun, mutta onneksi ei tapahtunut mitään vakavaa. Tämähän on kuitenkin juuri se rata, missä viime vuonna Bianchi ajoi ulos ja kuoli. Muuten kisassa ei oikeastaan tapahtunut mitään kovinkaan ihmellistä ja Hamilton oli heti alusta asti kärjessä ja pysyi siellä loppuun asti. Räikkönen selvisi sijalle neljä ja Valtteri Bottas sijalle viisi. Loppuun asti heiluttelin villisti pientä Suomen lippuani keskellä japanilaisia katsojia. Ja kivaa oli.

Kävin myös maailmanpyörässä, minkä jälkeen suuntasinkin takaisin Osakaan. Mennessäni Suzukassa laiturille ja etsiessäni oikeaa vaunupaikkaa tajusin yhtäkkiä, että David Coulthard seisoi edessäni ja odotti samaa junaa kuin minä. Siinä sitten nyökkäsin hänelle ja sain hymyn takaisin ja odottelimme junan saapumista. Kaiken tämän lisäksi istuimme samassa vaunussa koko matkan Osakaan asti ja pohdin kuumeisesti lähes koko matkan viitsinkö pyytää nimmaria tai jotain, mutta päädyin vain nauttimaan siitä, että sain nähdä hänet livenä. Yksi elämäni eeppisimmistä hetkistä!

Formulasta toivuttuani muutamaa päivää myöhemmin olikin aika mennä katsomaan paikallisen joukkueen Hanshin Tigersin baseball- peliä Koshien-stadionille. Koulu järjesti meille liput ja matkaan lähdettiin koululta yhdessä vaihtareiden ja buddujen kanssa. Umedasta Koshienille kesti junalla suunnilleen 15 minuuttia, joten kaukana kyseinen paikka ei missään tapauksessa ole.

Paikan päälle totesimme, että muutama muukin on paikalla katsomassa peliä ja kaiken ihmismassan joukossa puikkelihdimme lähemmäs stadionia, missä oli myynnissä niin paljon kaikkea fanitavaraa, ettei mitään järkeä. Ehdin nopeasti ostaa itselleni tiikerinkorvat ennen kuin jatkoimme jo matkaa sisälle, sillä peli oli alkamassa. Tälläinen pikkukaupungin tyttö kyllä haukkoi henkeä kun näki kuinka iso kyseinen stadioni oli! Ihan mielettömän kokoinen, mutta istuimme ihan kivoilla paikoilla mistä näki hyvin pelin etenemisen.

Peli oli kiinnostava ja oli mielenkiintoista seurata myös ylimääräistä touhua ympärillä. Käytävillä juoksi koko ajan nuoria tyttäjä kirkkaissa väreissä kaljatankki selässä myymässä hanaolutta, siidereitä ja jäätelöä, vierasjoukkueen kannattajat jaksoivat puhkua takanamme trumpetteihinsa lähes taukoamatta koko pelin ajan ja kentällä mainostettiin sähköautoja tuomalla pelaajia kentälle niiden kyydissä. Osakalaiset kannustivat kuin hullut omaa joukkuettansa; huusivat ja hakkasivat kappuloita taukoamatta. Tärkeimmille pelaajille oli omat kannatuslaulunsa ja niitä laulettiin tunteella. Kesti jonkin aikaa tajuta miten pisteitä jaeltiin ja miten muuten pelin eteneminen menee, sillä en tiennyt mitään baseballista etukäteen. Loppua kohden olimme kuitenkin jo enemmän kärryillä ja huusimme ja kannustimme kilpaa paikallisten kanssa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, sillä Hanshi Tigers voitti! Pelin jälkeen suuntasimme ostamaan fanitavaraa ja mukaan tarttui pelaaja nro 1, eli Toritanin fanilippis ja T-paita. Näimme myös kyseisessä kaupassa jotain megafaneja, jotka sekosivat päästään keräilypinssien takia! Voin sanoa, että olin hetken ilmeellä O__O kun siististi pukeutunut bisnesnainen muuttui villiksi tiikeriksi ja sylki suustaan sellaista settiä mitä olen aikaisemmin kuullut vain animessa! Tiesin että jotkut fanit ovat öh, hieman innokkaita, mutta kai joku raja menee jossakin? Meneekö?

TOEI Kyoto Studio Park / 東映太秦映画村

Tällä viikolla Japanissa on Silver Week eli hopeinen viikko, toisin sanoen lomaa! Eilen oli Keiro no Hi eli vanhojen ihmisten kunnioittamisen päivä ja huomenna on syyspäiväntasaus mistä lähtien täällä alkaa virallisesti syksy :) Aluksi ajatuksenamme oli lähteä pidemmällekin reissulle loman aikana, mutta valitettavasti hinnat ovat taivaissa julkisten lomapäivien aikana, joten olemme tyytyneet matkaamaan lähiympäristössä. Eilen tiemme veikin meidät jälleen Kiotoon, tällä kertaa tosin Edo-kauden maisemiin.

TOEI Kyoto Studio Park on Kiotossa sijaitseva teemapuisto, missä on mahdollista tutustua Edo-kauden meininkiin kävelemällä pitkin Edo-kylän katuja ja ihastelemalla näyttelijöitä, jotka ovat pukeutuneet ajan mukaisiin asuihin. Kylä on myös ainoa paikka Japanissa, missä vierailijat voivat vapaasti seurata elokuvien ja tv-ohjelmien kuvauksia lavasteissa. Meillä kävikin tuuri, sillä kuvaukset olivat käynnissä vierailumme aikana ja näimme mm. kyläläisiä, joita kuvattiin kävelemässä kaduilla.

Studio Parkiin saapuminen käy kätevästi bussilla, joskin Kioton keskustasta se ottaa hieman aikaa ja ainakin me jouduimme odottamaan jostain syystä bussia todella kauan. Sanjo-Keihanilta puistoon vie Kioto bussit nro 63, 64, 65 ja kaupunkibussi 11, Kioton asemalta Kioto bussit nro 72, 73, 75 ja kaupunkibussi nro 75, Kawaramachilta pääsee Kioto bussilla nro 61 pelipaikalle. Sisäänpääsy puistoon oli aikuisilta 2200 yeniä eli noin 16,5€, mikä ei mielestäni ole paha hinta ollenkaan.

Paikka ei itsessään ole mikään hirveän laaja, mutta tekemistä riittää koko päiväksi. Kylässä on mahdollista nähdä paljon erilaisia esityksiä samuraitaisteluista Oiran-kulkueeseen, mutta harmiksemme saavuimme paikalle melko myöhään, joten missasimme suurimman osan esityksistä. Ehdimme kuitenkin Location Studionin esitykseen, missä näytettiin kuinka elokuvia pystytään kuvaamaan lavasteissa. Menee ihan kylmät väreet kun muistelen kuinka huikea esitys oli! Yleisö pystyi katsomaan kuinka näyttelijät näyttelivät lavasteissa ja samalla näkemään monitoreista miltä sama näyttää televisiossa. Näyttelijät kävivät "ohjaajan" kanssa läpi kohtausta kohta kerrallaan, samalla demonstroiden kuinka nuolet saadaan vaijerien avulla osumaan tiettyihin paikkoihin ja miten elokuvaveitsillä pystytään huijaamaan silmää sorminäppäryydellä ja ajoituksella. Eikä siinä vielä kaikki, vaan lopuksi näyttelijät (ninja ja Shinsengumi-tyyppi) näyttelivät kohtauksen keskeytyksettä! Silmät oli suorastaan pullahtaa irti päästä kun ninja heittäytyi oikeasti katolta alas köyden kanssa ja aloitti hurjan näköisen taistelun samurain kanssa. Niin siistiä, ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan!

Kiertelimme kylän läpi melko nopeasti, mutta jätimme käymättä monet pienet kohteet kuten 3D teatterin, Ninja mysteeritalon ja muita vastaavanlaisia kohteita. Sen sijaan jonotimme n. 45 minuuttia kummitustaloon ja voi jumantsuikka kun se oli pelottava! Jonoon mennessämme kukaan ei ajatellut, että paikka olisi oikeasti pelottava, sillä jonossa oli myös pieniä lapsia ja ikäraja taisi olla 3-vuotta. Jonon edetessä huomasin kuitenkin japanin kielisen varoituksen, missä luki mm. ettei paikasta pääse pois muuta kuin menemällä se rohkeasti läpi vaikka kuinka pelottaisi. Toisessa lapussa luki, ettei paikka sovi sydänongelmaisille ym. vastaaville joille pelko voi käydä kohtaloksi. Siinä vaiheessa aloimme miettiä tilannetta uudelleen, mutta itse pysyin rauhallisena sillä tykkään kauhuelokuvista enkä pelästy kovinkaan pienestä. Mutta auta armias kun päästiin sinne sisälle! En paljasta sen enempää paikan sisällöstä, jotta jännitys säilyy muillekin, mutta voin kertoa että sisällä oli niin groteskia juttua ja oikeita näyttelijöitä, että tulimme ulos vapisten kuin haavan lehdet. Kuljimme kaverin kanssa koko matkan tiukasti toisesta kiinni pitäen ja kirkuen puolet matkasta. Alku oli vielä ihan ok, mutta sitten meni sellaseksi touhuksi, etten edes muista kaikkia kohtia kunnolla koko paikasta kun rukoilin vaan että päästään elossa pois koko paikasta. Tuli paikasta ulos myös hysteerisiä lapsia, joten ei ihme että Japanista tulee ne hyytävimmät kauhuleffat ku muksut karaistaan jo nuoresta pitäen moiseen meininkiin :D

Juttelimme jonossa myös kuinka haluaisimme mennä Fuji-Q Highlandiin, sillä siellä on maailman pelottavin kummitustalo. Saa nähdä miten siitä selvitään kun täälläkin meinasi pissa lirahtaa pöksyyn.

Kummitustalon jälkeen hotkaistiin pehmikset naamaan ja suunnattiin Ninja-esitykseen, mikä oli huikea akrobaattinen esitys, missä näyttelijät pomppivat kuin aropuput paikasta toiseen höyhenen kevyesti upeiden erikoisefektien höystämänä. Suosittelen showta kaikille! Muuten päivä meni lähinnä kuvien ottamiseen ja - henkilökohtaisesti - samurainäyttelijöiden kuolailuun sekä Shinsengumi-kaupan koluamiseen. Paikka oli kyllä jidaigeki-fanin unelma mesta ♥

Fiiliksistä

Toinen viikko koulua ohi ja fiilikset on laskenut melkoisesti. Kuvittelin turhaan, että säästyisin kulttuurishokilta, mutta tämä mitä käyn juuri nyt läpi ei voi olla mitään muuta. Älkää nyt käsittäkö kuitenkaan väärin; olen edelleen iloinen, että tulin Japaniin ja muutenkin elämäni on kohdillaan, mutta tänään kerron myös asioista, mitkä häiritsevät minua eniten.

Muutettuani uuteen kämppääni ja aloittaessani "normaalin" elämän huomasin, että aikaero Suomeen aiheuttaa minulle ahdistuksen tunteen ajoittain. Se tunne kun herään ja haluisin olla yhteydessä Suomen päähän, mutta kaikki on nukkumassa tuntuu tosi pahalta. Ville on lisäksi päivät töissä eikä ehdi viestitellä, joten yleensä olemme yhteydessä vasta kellon ollessa täällä jo kymmenen illalla. Se tarkoittaa sitä, että yleensä olen jo lopen uupunut enkä jaksa jutella kunnolla. Ja kun taas aamulla herään virkeänä ja haluisin jutella jollekin, se on mahdotonta. Ahdistaa ja kunnolla. Sitä tuntee elävänsä niin erillään ihmisestä, joka normaalisti on aina tavoitettavissa.

Koulu on rankkaa omalla tavallaan ja kurssien valinta on osoittautunut raastavaksi. Opettajien taso vaihtelee hurjasti, eikä täällä ole loppujen lopuksi yhtään kurssia minkä voisin hyväksilukea Suomessa. Kauhea stressi koko ajan päällä, että tulee varmasti tarpeeksi opintopisteitä, ettei tukia sun muita viedä. Testejä on harvasen päivä, läksyjä joka päivälle. Pitää opetella samanaikaisesti sanastoa, kielioppia ja kanjeja tahdilla, mikä on jotain aivan uskomatonta. Lisäksi pitää opetella kanjeja normaalia enemmän, sillä aion tehdä joulukuussa N2 tason JLPT-kokeen Osakassa. Olen hakemassa OGU:n kansainväliseen toimistoon työharjoitteluun ja he toivovat, että teen kokeen, sillä en ole aikaisemmin suorittanut mitään tasoa JLPT:ssä.

Lisäksi koulussamme paljastui enterorokko-epidemia, mikä on lapsilla yleinen, erittäin herkästi tarttuva virusperäinen tauti. Useita vaihtareita on kuumeessa kotona, monille on tullut kipeitä näppylöitä käsiin tai jalkoihin. Koulussa kaikki pelkäävät saaneensa tartunnan, sillä joidenkin tyyppien oli pakko tulla kipeänä kouluun ja tartuttaa ihmisiä ennen kuin paljastui mistä on kyse. Taudin itämisaika on 2-7 päivää, joten viikon sisällä meikäläinen on mitä luultavammin vuoteenomana. En tule yleensä herkästi kipeäksi, joten sormet ristissä toivon säilyväni terveenä.

Kaiken tämän stressin lisäksi on aamulla kiva nousta ja laittaa televiosio päälle vain huomatakseen, että koko länsirannikolle on iskenyt tai iskemässä tsunami, olkoonkin hyvin pieni sellainen. Kiva heti ensimmäiseksi unen pöppörössä mennä nettiin tarkastamaan mistä todella on kyse. Ilmeisesti Etelä-Amerikassa oli ollut voimakas maanjäristys, mikä aiheutti hyökyaallon Tyynellämerellä. Korkeimmat aallot mitkä Japanissa mitattiin olivat hurjat 40 cm, joten mistään vakavasta ei ollut kyse. Kuitenkin se, että heräät aamulla ja heti ensimmäiseksi saat tarkistaa onko taifuuni tulossa kohti tai tsunami iskemässä rannikolle on niin jotain sellaista mihin rauhallisessa Suomessa ei ole tottunut. Itse osaan suhtautua asioihin rauhallisesti, mutta jollakin tasolla huomaan, että ainainen varuilla olo on lisääntynyt Japanissa huomattavasti.

Koko ajan kuuluu ääniä ja tälläkin hetkellä kuuntelen varoituskellojen kilkatusta, autojen hurinaa ja junan puksutusta samaan aikaan. Tähän vielä lisäksi yleinen hälinä ja älämölö, ja desibelit ovat mukavasti kaakossa. Junan mennessä lähimmältä raiteelta saa kaupan päälle hyvät värinät.

Loppujen lopuksi, kaiken tämän kaaoksen keskellä, olen kuitenkin iloinen ja tyytyväinen valintaani. Jokainen päivä on mielenkiintoinen ja arvokas, vaikka vaikeuksia kohtaakin ajoittain. Olen nykyään joka päivä todella väsynyt, mikä on taatusti yksi tapani reagoida ympäristön muutokseen; tapahtuu niin paljon uutta, ettei keho yksinkertaisesti vain jaksa. Otan helposti parin tunnin päiväunet, enkä menetä yöuniani, mutta toivon pääseväni väsymyksestä pian eroon. Käymme onneksi paljon ulkona kavereiden kanssa, mikä auttaa pääsemään väsymyksestä.

Arashiyama Monkey Park

Arashiyama

So... many... Pokemons!

Attack on Titan-leffa!

Tekken 7 Arcade-peli. Cool!

Kaverit auttaa kyllä jaksamaan älyttömästi, joten kaikille jotka harkitsevat vaihtoa: älkää oikeasti jääkö kotiin istumaan vaan menkää niin paljon kuin mahdollista. Lepääminen on toki tärkeää, mutta itse olen huomannut, että muutamakin päivä tekemättä erityisemmin mitään erityistä on puuduttavaa ja väsyttävää.

Mutta se tästä mutinasta tällä erää, raportointia Japanista luvassa jälleen myöhemmin.

Ensimmäinen kouluviikko

Ensimmäinen virallinen kouluviikko on nyt pulkassa ja aikamoisella haipakalla se vilahtikin jos totta puhutaan. Maanantaina jännitin ensimmäistä oppituntia aika paljon, mutta suurempaa jännittämisen aihetta ei oikeastaan ollut, sillä opettaja on tosi mukava samoin kuin muut luokkani opiskelijat. Tunneilla lähinnä hiomme tämän hetkistä kielitaitoamme ja olenkin oppinut jo yhden viikon aikana hurjasti kaikkea uutta mitä aikaisemmin ei oikeastaan ole tullut edes ajatelleeksi.

Yksi suurimmista murheistani oli se etten löytäisi kavereita täällä, mutta ilokseni voin todeta tutustuneeni nyt suomalaisten lisäksi kahteen hyvään tyyppiin, joista toinen on kotoisin Kanadasta ja toinen Islannista. Andrea ja Ester ovat hengailleet meidän muutaman suomalaisen kanssa nyt aktiivisesti ja tulemme erittäin hyvin juttuun. Yksi ilta viettettiinkin karaokessa ja izakayassa, mutta kyseinen ilta oli niin pitkä, että se on jo melkein toinen tarina. Hauskaa oli joka tapauksessa.

Eilen meillä oli myös koulun järjestämä tabe ja nomihoudai Umedassa, eli syö ja juo niin paljon kuin haluat meininkiä vaihtareiden ja opettajien kanssa. No niinhän siinä kävi, että korealaiset juomapelit olivat monille liikaa ja ranskalainen vaihtari jouduttiin lähes kirjaimellisesti kantamaan kotiin, yksi suomalainen oli niin pellit seis, että pääsi nipin napin kotiin ja hukkasi silmälasinsa mystisesti matkalla, ja vaikka itse olin täysin selvänä niin onnistuin kadottamaan vasta ostamani kameran.  Onneksi myöhemmin selvisi, että yksi opettajista oli löytänyt kameran ja ottanut sen talteen :)

Samaisena iltana päätimme jatkaa iltaa pelihallilla arcade-pelejä pelaillen ja tanssipelejä tanssien. Aika suorastaan hurahti ja yhtäkkiä tajusimme, että kello oli jo yli kaksitoista eikä meillä ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä viimeiseen junaan. Tulipahan siis napattua ensimmäistä kertaa taksi Umedasta ja paahdettua sillä suoraan kotiovelle asti. 7 kilometrin matkalle tuli hintaa alle 4000 jeniä (n. 29€) yhteensä ja hinta jaettiin vielä neljän hengen kesken. Ei siis paniikkia jos viimeinen juna ehtii toistekin lähteä.

Tänään käväistiin Arashiyamalla tutkimassa bambumetsää sekä apinatarhaa minne piti kävellä varmaan kilometri vuoren rinnettä pitkin. Päätimme vuokrata pyörät, sillä pyörän kanssa kulkien emme rasittaisi niin paljon jalkojamme ja välimatkat menisivät hieman joutuisammin. Pääkadulla polkeminen on kyllä oma taiteen lajinsa, mutta oli se sen arvoista. Maksoimme pyöristä 900 jeniä (n. 6,50€) ja saimme pyöräillä monta tuntia kyseisellä hinnalla. Ensiksi suuntasimmekin bambumetsään, missä kävimmekin ystäväni kanssa puolitoista viikkoa sitten, mutta tällä kertaa oli aikaa tutkia paikkoja paremmin ja löysimmekin paljon hienoja paikkoja. Nähtiin myös hieman erilaista eläimistöä kuin tavallisina päivinä...

Myöhemmin kiipesimme katsomaan apinoita vuoren päälle ja voin todeta, että kiipeäminen kävi totaalisesti kunnon päälle. Sisäänpääsymaksu oli 550 jeniä (4,8€), minkä jälkeen piti kiivetä n. 20 minuuttia ylöspäin melko kuumassa ilmassa ja itselläni oli kaikenlisäksi äärimmäisen huonot kengät. En suosittele paikkaa huonokuntoisille, mutta jos haasteen haluaa ottaa vastaan niin kannattaa varata mukaan vettä, aikaa ja pikkupyyhkeen. Itselläni oli vain vettä, joten tilanne kävi vähän hermoille. Huipulla oli kuitenkin mahtavat näköalat ja apinat olivat supersuloisia.

Että sellainen viikko. Arashiyamalla harmitti tosi paljon, että kamerani on tällä hetkellä senseillä, sillä vuorelta olisi saanut kunnon kameralla mahtavia kuvia. Anyways, huomenna pitää mennä kertomaan japanilaisille lukiolaisille hieman vaihto-opiskelun ihmeistä, joten yöpuu odottaa jo meikäläistä. Mata ne :)