No niin, mietin kauan (jopa 4 päivää) kirjoitanko tästä tänne vai en, mutta en pysty olemaan kirjoittamattakaan.
Elikkäs asia on niin, että olen lähdössä Japaniin heinäkuun lopulla. Tarkemmin sanottuna Tokioon. Tarkoituksena olisi olla siellä koko elokuu, ja palata takaisin Suomeen ensimmäinen syyskuuta.
Juttuhan oli niin, että tarkoitukseni oli alunperin varata lennot Turkish Airlinesilta, mutta kuten arvata saattoi, hinnat pyrähtivät nousuun heti kun oli varaa lippuihin. Turkish Airlines olisi lentänyt Istanbulin kautta Tokioon, ja olin suunnitellut varaavani hostellin Istanbulista, jotta voisin levätä ennen lentoa Tokioon. Pihinä en tietenkään halunnut maksaa yli 300€ enemmän reissusta kuin olin alunperin suunnitellut, ja vajosin epätoivoon. Tein hirvittävän ratkaisun, ja varasin Aeroflotin lennot Moskovan kautta Tokioon.
Onni onnettomuudessa että kaksi ystävääni on lähdössä mukaan reissuun (tosin toinen tulee luultavasti eri lennolla erinäisistä syistä), enkä joudu siis lentämään yksin. Jos olisin mennyt yksin, niin Moskova olisi ollut poissa laskuista alta aikayksikön, silläjoudumme odottamaan Moskovassa 22 ja puoli tuntia. En tiedä olemmeko hulluja, vai muuten vain sekaisin. En tiedä miten selviämme siitä. Ainoa lohdutukseni on, että 22 ja puoli tuntia odottelua ei ole mitään verrattuna siihen, että pääsen Japaniin. Tällä hetkellä odottelen sekalaisin tuntein että kuukaudet kuluvat.
Tähän tietysti jotkut nyt ajattelevat, että hulluko tuo on kun menee kuumimpaan aikaan sinne, mutta minkäs teet, muulloin ei ole aikaa opiskeluiden takia, eikä kärsivällisyys anna enää vuottakaan periksi. Japaniin on pakko päästä, ja mahdollisimman pian. Vuosien haaveilu Tokion matkasta saa vihdoinkin tuulta alleen, enkä vain voinut olla tarttumatta tilaisuuteen.
Jotten kuitenkaan uhmaisi liikaa kohtaloa, en viitsi kirjoitella tämän enempää tästä nyt tällä kertaa.
Miltä tuntuisi kasvaa pienessä kaupungissa yhdessä ystävien kanssa, kunnes yksi heistä kuolisi? Miten selviäisitte ystävän menetyksestä? Pysyisittekö yhdessä, vai kasvaisitteko erillenne?
Huhtikuussa 2011 julkaistu Ano hi mita hana no namae wo bokutachi wa mada shiranai (あの日見た花の名前を僕達はまだ知らない), lyhyesti AnoHana, paneutuu aiheeseen tehokkaasti.
Anime News Network on luokitellut sarjan genreiksi mm. draama, romanssi ja yliluonnollinen, ja nämä kuvaavatkin sarjaa todella hyvin. Yliluonnollinen osuus täyttyy sillä tosi asialla, että kuollut ystävätär (Menma) ilmestyy Jinta Yadomille; yhdelle vanhoista ystävistään, ja pyytää Jintaa auttamaan täyttämään toiveensa, jonka oli tehnyt lapsena. Avukseen Yadomi tarvitsisi neljä ystäväänsä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty; ystävykset kun kasvoivat erilleen Menman kuoleman jälkeen.
AnoHana kertoo upeasti tarinan ystävyksistä, jotka kasvaessaan ovat muuttuneet enemmän tai vähemmän. Anime tunkeutuu syvälle jokaisen hahmon sisimpään, eikä yllätyksiltä säästytä. Onko kukaan ystävyksistä oikeasti päässyt yli Menman kuolemasta? Vaikeuksien kautta voittoon, ja lopulta tarina saa loistavan lopun, enkä välttynyt kyyneltulvalta. Tämän kaltaiset sarjat pitäisi kieltää minulta!
AnoHana sisältää 11 jaksoa, joka on juuri sopiva pituus tämänkaltaisille animeille. Tarina ehditään kertomaan hyvin, mutta silti ei ole turhia tylsiä kohtia. Actionia ei ole, vaan sitäkin enemmän asiaa ihmissuhteista. Olen aikaisemmin katsonut sarjan Myself, yourself, sekä Higurashi no naku koro ni kai, jotka olivat hyvin samantyylisiä, ja pidin molemmista myös hyvin paljon. AnoHana ei kuitenkaan ole aivan niin traaginen, eikä läheskään niin trillerimäinen kuin Higurashi oli. Menman kuolemaa AnoHanassa ei esimerkiksi näytetä missään vaiheessa kunnolla.
AnoHana oli yksi parhaimmista sarjoista mitä olen hetkeen nähnyt, ja suosittelen katsomaan sen mikäli et vielä ole sitä tehnyt. Lopuksi vielä video missä pääsette hieman ihailemaan sarjan visuaalista puolta:
AAVE Circuits: Satoshi Kon - retrospektiivi tuo edesmenneen animaatioelokuvien huippuohjaajan koko tuotannon Helsinkiin, Tampereelle ja Vaasaan. Luvassa on siis neljä upeaa elokuvaa Perfect Blue (1997), Millenium Actress (2001), Tokyo Godfathers (2003) ja Paprika (2006).
Retrospektiivin kalenteri on seuraava:
HELSINKI / Kino Andorra, Eerikinkatu 11
22.1.2012 klo 18:00: Perfect Blue
22.1.2012 klo 20:00: Millenium Actress
23.1.2012 klo 18:00: Tokyo Godfathers
23.1.2012 klo 20:00: Paprika
TAMPERE / Art House Cinema Niagara, Kehräsaari
27.1.2012 klo 21:00: Perfect Blue
27.1.2012 klo 22:30: Millenium Actress
28.1.2012 klo 21:00: Tokyo Godfathers
28.1.2012 klo 22:40: Paprika
VAASA / Elokuvateatteri Gloria (1.2) ja Draamasali, Kirjastonkatu 13 (2.2)
1.2.2012 klo 18:00 Perfect Blue
1.2.2012 klo 20:00 Millenium Actress
2.2.2012 klo 18:00 Tokyo Godfathers
2.2.2012 klo 20:00 Paprika
Ja mikä parasta, elokuvia pääsee katsomaan ILMAISEKSI!
Tulipa mainosmainen bloggaus x) En siis oo mukana projektissa millään tavalla vaan kuulin itsekin tästä tänään, tai eilen, en muista enää. :D Mut eihän tälläistä sovi jättää välistä!
Viralliset sivut löytyvät täältä ja facebookin ryhmään voi liittyä täältä.
Kun ajattelen japanilaista kauhua tunnen vilunväreiden valuvan selkäpiitäni. Kun ajattelen jälkikäteen näitä kahta japanilaista kauhuelokuvaa, jotka katsoin eilen, tunnen lähinnä vain myötähäpeää. En ymmärrä, mikä viehätys japanilaisilla on tunkea zombeja ym. joka paikkaan. Olisi pitänyt vain uskoa IMDb:n arvosteluja, ja jättää väliin, mutta nyt on myöhäistä katua. Esittelen teille kaksi japanilaista "kauhu" elokuvaa, ja mielipiteeni niistä. Teksti sisältää hieman juonipaljastuksia, ja en tiedä elokuvien virallisia ikärajoja, joten olethan yli 15-vuotias ennen kuin jatkat lukemista :D
SAIREN
Valmistumisvuosi: 2006
Tunnetaan myös nimellä: Forbidden Siren
Ohjaaja: Yukihiko Tsutsumi
Käsikirjoittaja: Naoya Takayama
Kesto: 87 min
Vuonna 1976 Yamijiman saarella kaikki katosivat yhtä henkilöä lukuunottamatta. Eloonjäänyt löydettiin hourivassa tilassa ja hän suoritti itsemurhan myöhemmin.
Vuosia myöhemmin kirjailija saapuu poikansa Hideon (Jun Nishiyama) ja tyttärensä Yukin (Yui Ichikawa) kanssa syrjäiselle Yamijiman saarelle tavoitteena uusi ympäristö lapsille. Yuki on selkeä äitihahmo pitäessään huolta pikkuveljestään.
Muutto tuo kuitenkin tullessaan jotain kammottavaa. Ennen kuin uudet asukkaat pääsevät edes kunnolla asettumaan, naapuri kertoo jotain outoa: Kun kuulet sireenin äänen, älä poistu talosta.
Elokuva lähtee mielenkiintoisesti liikkeelle. Tosin en voinut ottaa todesta saaren lääkäriä, jota esitti Naoki Tanaka. Tanakan tietää jokainen, joka seuraa Downtownin jokavuotista Batsu geemua :D
Anyway, saaren kyläläiset tuntuvat oudoilta alusta lähtien, ja saarella vaeltelee punaisissa vaatteissa outo nainenkin. Yuki löytää muistikirjan vuodelta 1976, jossa on kirjoitusta sireenistä. Eikä aikaakaan kun sireeni jyrähtää ensimmäisen kerran päälle.
Jokaisen kerran jälkeen outoja asioita tapahtuu. Yukin isä alkaa käyttäytyä oudosti, heidän lemmikki koiransa katoaa, ja Hideokin tuntuu viihtyvän punaisissa vaatteissa olevan naisen seurassa. Lopulta Yuki alkaa selvittää saaren salaisuutta ja päättää hiljentää sireenin lopullisesti. Päätöstä vauhdittaa lopulta zombit, jotka ajavat häntä takaa x)
Yuki kiipeää metalliseen torniin ja tuhoaa megafonin, mutta kuinkas ollakaan, ääni ei lakkaa! Saaren lääkäri kiipeää tytön perässä torniin ja taivuttelee Yukia tulemaan alas ja paljastaa jotain mikä saa tytön pois tolaltaan. Tuloksena on sairaalareissu ja elokuvan loppuhuipennus.
Elokuvassa oli mielestäni mielenkiintoinen juoni mutta en edelleenkään tajua mikä oli zombien tarkoitus. Ne pilasivat elokuvan täysin. Näyttelijät olivat mielestäni ihan hyviä ja muutenkin elokuva oli toteutettu ihan ok, tosin pienellä budjetilla. Parasta leffassa oli alku ja lopun suuri paljastus. En suosittele tätä, mutta jos tuntuu että pidät tälläisistä, niin mikäs siinä sitten.
HUOM!
En tiedä virallista ikärajaa mutta en itse suosittele alle 15-vuotiaille!
Lisäksi vielä traileri:
KYÔFU
Tämä leffa oli ehdottomasti huonompi kuin edellinen, vaikka tässä leffassa ei ollutkaan varsinaisesti zombeja, vaan muuten erittäin outoja hahmoja.
HUOM!
En tiedä virallista ikärajaa, mutta en suosittele alle 18-vuotiaille!
Valmistumisvuosi: 2010
Tunnetaan myös nimellä: The Sylvian Experiments
Ohjaaja: Hiroshi Takahashi
Käsikirjoittaja: Hiroshi Takahashi
Kesto: 94 min
Tarina alkaa kun Tohtori Hattori katsoo miehensä kanssa vanhaa videota salaisista tutkimuksista, jotka huipentuvat koehenkilöiden edessä loistavaan valkoiseen valoon. Hattorin tyttäret saapuvat huoneeseen ja jäävät tuijottamaan tuota outoa valkoista valoa.
Vuosia myöhemmin toinen sisaruksista, Miyuki katoaa. Hän on päättänyt tehdä itsemurhan yhdessä kolmen muun henkilön kanssa. Lopulta hän päätyykin koekaniiniksi hänen oman äitinsä salaiseen operaatioon. Hänen aivoihinsa asennetaan laite, joka saa Miyukin näkemään normaalin maailman lisäksi tuonpuoleiseen. Pahaksi onneksi Miyuki päättää karata yhdessä toisen tytön, Riekon kanssa.
Kaori, Miyukin pikkusisko yrittää etsiä siskoaan yhdessä Miyukin poikaystävän ja etsivän kanssa. Todellisuus ja uni menevät välillä sekaisin, eikä Kaori ole varma mikä on totta ja mikä ei. He ovat yhdessä siskonsa kanssa pystyneet näkemään outoja asioita jo pienenä, eikä tilannetta helpota, että Kaori pystyy näkemään välillä oman siskonsa ja seuraamaan tätä, poistumalla omasta ruumiistaan.
Lopulta, yhdessä äitinsä avulla he löytävät Miyukin ja Riekon, mutta tytöt ovat kuin aaveita verrattuna entiseen. Ihmisiä kuolee toisensa jälkeen ja lopulta Miyuki pelastaa pikkusiskonsa jättäen äitinsä kuolemaan. Elokuva etenee kohti loppua, kun Kaori tekee selväksi Miyukille mielipiteensä ja yhtäkkiä siirrytään takaisin ikään kuin ajassa ja paikassa, missä asiat ovatkin aivan toisin. Mikä oli totta ja ei, jäi hyvinkin epäselväksi.
Pidän epäselvistä ja kummallisista elokuvista missä ei ole mitään järkeä, kunhan asioihin tulee selkeyttä lopussa. Tässä elokuvassa ei niin käynyt, joten elokuva oli hyvin sekava, eikä näyttelijöissäkään ollut kehumista. Elokuvan tarkoitus on varmasti olla salamyhkäinen ja trillerin tapainen, mutta siinä leffa epäonnistuu pahasti. Jos aivot, ja sekava juonenkuljetus ovat juttusi niin katso ihmeessä, mutta muuten jätä väliin!
