Ranma½ live-action special ja muuta hömpötystä :)

Eilen se tuli. Nimittäin tieto miten kokeet meni. Menihän ne... Ja toisaalta ei mennyt, sillä kanjeja täytyy nyt opetella uusintakokeeseen. Hieman ihmettelin että pääsin läpi kaksi muuta kohtaa mutta hyvähän se vain on. Olen semisti ylpeä itsestäni.

Sitten siihen aiheeseen mistä lupasin aikaisemmin kirjoittaa. Kuten jotkut saattavat muistaa aikaisemmista kirjoituksistani niin minulla on jonkinlainen kammo live-actioniä kohtaan. Tuntuu kuitenkin että alan päästä tästä pikkuhiljaa eroon ja pystyin katsomaan viimeisimmän live-actionin hyvillä mielin. Kyseessä oli Ranma½ jonka olen mangana lukenut kokonaan.

Ranma½ live-action special pärähti käyntiin joulukuun 9. päivä Japanissa NTV:llä ja on kestoltaan pari tuntinen. Halusin innoissani nähdä specialin mahdollisimman nopeasti ja niinpä 13. päivä istahdin alas, hörppäsin kuumaa glögiä ja rentouduin hyvän ohjelman parissa.
Juoni oli perusajatukseltaan sama kuin mangassa kun Ranma saapuu Kiinasta Japaniin halutessaan muuttua takaisin täysiveriseksi pojaksi. Eroakin löytyi (ja aika mielenkiintoisiakin sellaisia) mutta ei mitään dramaattista. Ranman näyttelijöinä nähtiin Kento Kaku (poika) ja Natsuna (tyttö), ja ihan hyvinhän he suorituksensa vetivät. Pidin kyllä enemmän Kentosta, näytteli hyvin ja ei ollut ollenkaan huonon näköinenkään! :)

Parhaimmat hahmot silti olivat Akanen isä Soun Tendo ja Ranman isä Genma Saotome, jotka näyttivät todella samalta alkuperäiseen verrattuna ja välittivät juuri niin hölmön fiiliksen hahmoista kuin pitikin.
Taistelukohtaukset... No niin. Jos tälläisen osaa ottaa kevyenä viihteenä niin ne olivat kyllä erittäin viihdyttäviä mutta teknisesti ei mitenkään mahtisuorituksia. Huumoriakin löytyi sillä mitalla että nauraa sai kyllä useamminkin kuin kerran!

Akanen (Yui Aragaki) hiukset olivat alussa aivan kamalat joten hihkuin riemusta kun hänen hiuksensa lyhenivät. Hiuspidennykset olivat todella huonon näköiset ja kaiken lisäksi Akanen on tottunut ajattelemaan lyhyillä hiuksilla.

Tämä oli kaiken kaikkiaan oikein viihdyttävä paketti ja tälläisiä katselisin mielelläni useamminkin. Tuli sellainen olo että pitäisi kyllä jossain vaiheessa tuo animekin katsastaa. Alkua olenkin joskus katsonut mutta siihen se on sitten jäänyt. Ehkä sitten jossain vaiheessa jos tulee sellainen sopiva väli.
Nyt suuntaan tekemään pientä joulusiivoa ja paketoimaan paketteja.

 Oikein hyvää joulun odotusta kaikille ihanille lukijoille!

冬休み!

Tällä hetkellä kun kirjoitan tätä tuntuu vihdoinkin siltä että loma on alkanut. Koko syksy on ollut yhtä pyörremyrskyä ja jossain vaiheessa mietin jo tuleeko sille edes loppua. Tulihan sille, ainakin kuukaudeksi. Silti en voi jättää täysin kouluhommia syrjään, sillä koe oli sen verran vaikea että uusinnan uhka on suuri. Ei siinä sitten mitään, sinne mennään sitten ja jollei sillä mene läpi niin olkoon menemättä.

Ihan kun tuossa lukukausikokeessa ei olisi ollut tarpeeksi murehdittavaa niin otin syksylle kaksi muutakin kurssia. Historian kurssin suoritin jo aikaisemmin syksyllä mutta populaarikulttuuri jäi viime tippaan. Sinne sitten tietenkin piti kirjoittaa kaksi esseetä ja täyttää lappuja ym. joihin meni arvokasta "tärkeämmän kokeen" lukuaikaa. Nyt pidetään vain peukkuja pystyssä että kurssi menee läpi, koska sitten olen suorittanut kaikki ylimääräiset kurssit eikä tarvitse niitä sitten enää murehtia. Oli tästä kurssista sekin hyöty että sen varjolla sain mukavan tilaisuuden tutustua yhteen puhutuimmista animeista hetkeen eli Puella Magi Madoka Majicaan.

Tuossa ehkä kuukausi sitten, sopivasti juuri ennen kokeita (not), palasin jälleen Flyffin maailmaan. Varsinainen pelaaminen tosin jäi melko vähäiselle vielä ennen kokeita mutta nyt olen taas päässyt vauhtiin. Uuden versio päivityksen myötä löytää jälleen kaikkea uutta ja kivaa tutkittavaa, sen lisäksi etten ole vielä muutenkaan täysin kärryillä johtuen siitä että välistä on jäänyt ainakin kolme versiota. Perusidea on kuitenkin sama joten nyt kelpaa viettää lomaa pelaillen, töissä käyden ja katsoen satunnaisesti elokuvia, animea ym. kivaa.

Itseasiassa tuli katsottua tuossa pari päivää sitten yksi visuaalisesti niin komea leffa että välillä meni melkein kylmiä väreitä selkää pitkin. Kyseessä oli Tekken - Blood Vengeance (鉄拳 ブラッド・ベンジェンス
), joka oli kyllä jotain aivan muuta kuin edellinen Tekken-leffa minkä katsoin. Tarina sijoittuu Tekken 5 ja Tekken 6 välimaastoon ja päähenkilönä nähdään Ling Xiaoyu.

Leffa julkaistiin Japanissa syyskuussa joten aika tuore leffa kyseessä. Itse katsoin leffan japaniksi puhuttuna mutta saatavilla on myös englanniksi dubattu versio.
Tarina on aika peruskauraa jos vähääkään tietää Tekkenistä joten en siitä sen enempää mainitse, kannattaa itse katsoa jos löytyy 92 minuuttia ylimääräistä aikaa. Trailerin haluan kuitenkin laittaa jotta näette millaista jälkeä leffa on visuaalisesti. Jotkut kohdat oltiin saatu näyttämään niin aidoilta että siinä meni ihan sanattomaksi. Muutama kuvakin kaupanpäälle.

Tästä leffasta jäi kyllä hyvä maku suuhun, mättöä mätön perään ja sellaista menoa että heikompaa kauhistuttaa. Taistelukohtauksetkin olivat niin mahtipontisia että voi sanoa elokuvan pysyvän sen suhteen uskollisena pelisarjalle. Tälläisiä leffoja lisää ja äkkiä!

Jees, nyt minä siirryn muihin puuhiin mutta kirjoittelen ehkä tässä lähiaikoina yhden erittäin suositun manga/animen live-action lyhytdraamasta jonka katsoin tänään loppuun. Oli se vaan niin mahtava.

Zoku Natsume Yuujin-chou

Juupa juu, tälläinen tuli katsastettua tällä kertaa. Pikaisen jutun laitan siitä mutta isompia en tällä kertaa ehdi kirjoittamaan.
Elikkäs, ei uutta taivaan alla tämän sarjan suhteen, kyseessä oli yhtä hyvä kausi kuin edellinenkin. Natsume jatkaa youkaiden nimien palauttamista ja saa hieman tietää lisää isoäidistään Reikosta. Jaksot toimivat edelleen irrallisina, erillisinä tarinoina mikä oli mielestäni ihan kiva.
Jäin kuitenkin kaipaamaan hieman jonkinlaista edistystä sarjaan; hahmokehitystä tai juonellista etenemistä edes johonkin suuntaan. Kokonaisuus oli kuitenkin hyvä ja yhtä söpöjä youkaita en olekaan hetkeen nähnyt!

Tirautinpa muutaman kyyneleenkin yhden jakson lopussa... Mitä sitä turhia kieltelemäänkään. Nyanko-sensei oli yhtä ihana kuin ennenkin joskin ruokahalu näytti vain kasvaneen! Tulee Natsumenkin kanssa yhtä hyvin toimeen kuin aina ennenkin... :D

Jossakin vaiheessa kyllä mietin että ei Natsumen kaltaisia ihmisiä voi oikeasti olla olemassa. Enkä tarkoita nyt hänen kykyään nähdä youkait, vaan sitä kuinka Natsume on niin epäitsekäs, taivaita tuijotteleva poika joka ymmärtää kaikkia ihmisiä hyvin. Todellisuus vaan lyö märkää rättiä naamalle kun astut ovesta pihalle ja havahdut animen hienosta maailmasta ja tajuat että tuollaiset unelmat elää vaan kirjoissa ym.
No, en minä muutenkaan mitään täydellisyyttä maailmasta hae joten antaa animetyyppien olla animetyyppejä. Onpahan joku paikka minne paeta karua todellisuutta!

Bling bling!

Kolmas kausi sitten pitäisi jossain välissä myös katsastaa, saa nyt sitten nähdä millaiseksi alkaa meininki mennä. Kunnon actionia kun pikkaisin tahtoisin myös... Tyynysodan lisäksi.
Viimeisinpänä pointtina alku-ja loppumusat jotka olivat mielettömän hyvät ja sopivat tosi hyvin sarjaan! Yleensä loppumusat ovat sellaisia kerran kuultavia, alkumusat yleensä vähän parempia, mutta tällä kertaa en pystynyt kertaakaan ohittamaan kumpaakaan! Pistänpä ne tähän niin laiskimmatkin jaksaa kuunnella :D

 

Nukketeatteria Hollywoodin tapaan

Kyllä vain, eilen illalla tuli katsottua Bunraku.
Katsellessani kyseisen leffan kansia kylmät väreet kulkivat selässäni. Minulla on ennakkoluuloja monista asioista ja Hollywood-leffat höystettynä itämaisilla jutuilla kuuluu näihin asioihin. Oli kyse sitten pelistä, animesta tai jostain muusta tehdystä elokuvasta niin yleensä ne tuppaavat olemaan täysiä floppeja. Epäluulojani lisäsivät traileri jonka olin nähnyt aikaisemmin:

Toisaalta, mielenkiintoa kyseistä leffaa kohtaan lisää tietenkin Gackt.
Eniten mietitytti onko Gacktillä edes kunnon osaa leffassa, puhuuko sanaakaan japania ja miten mahtaa englanti luistaa. Sekä tietenkin itse näyttelytaidot, sillä muutaman leffan olen nähnyt missä hän näyttelee eikä hän nyt mikään maailman paras sillä saralla ole.
Mutta kyllä vain positiivisesti sai yllättyä. Gacktilla oli kunnon rooli ja mielestäni näyttelikin ihan siedettävästi. Japania puhuttiin ihan mukavasti ja englannistakin sai selvää :D Ärsyttävintä oli ehkä hänen näyttelemänsä hahmon nimi joka tuntui otetun suoraan Super Mariosta. Voi Yoshi, Yoshi, Yoshi.

Kaikkein parasta leffassa oli kuitenkin se erilainen tyyli millä se oli tehty. Sarjakuvamaisuutta ym. ihan kuin Sin Cityssä konsanaan. Tiedätte varmasti sellaiset lapsille suunnatut ponnahduskirjat? En tiedä siis niitten oikeaa nimeä mutta sellaista näkyy paljon Bunrakussa. Värimaailma oli myös mielenkiintoinen ja japanilainen teema näkyi selkeästi joka puolella.
Hauska ja mielestäni toimivakin yksityiskohta oli tarinankertoja joka oli esillä juuri sopivasti. Itse juoni taas oli helposti arvattavissa mutta eipä se haitannut kun muuten meininki oli visuaalisesti niin mielenkiintoista katseltavaa. Vähän sama kuin Avatarissa; juoni moneen kertaa puhki kulutettu mutta hyvin jaksoi kattoa loppuun ku oli niin pirun komeen näköinen elokuva kokonaisuudessaan.

Eli loppujen lopuksi olin positiivisesti yllättynyt ja kyllä tämä ehdottomasti kannattaa katsoa jos vain vähääkään on sellainen fiilis että tämäntyylinen elokuva voisi miellyttää. Toimintaahan tämä pitkälti oli eikä huumoria ollut niin paljon että voisi millääntavalla komediaksi luokitella. Vertakin näkyi kiitettävästi mutta ei mielestäni liikaa... Jos sellaiset jutut vääntää yleensä jonkun vatsaa niin ei kannata sen takia jättää katsomatta, varsinkaan kun veri oli ihan ruskeeta eikä ollenkaan aidon näköistä :D

                          Klikatkaa ihmeessä kuvia isommaksi!

P.s Sain katsottua myös Zoku Natsume Yuujin-chou:n loppuun joten siitä sitten päivitystä tulossa lähipäivinä ^__^

School Rumble Ni Gakki!!

Jihaa, vilinää ja vilskettä piisaa mutta jostain yritän repiä aikaa animelle, mangalle ja siihen että myös ehtisin niistä tänne kirjoittaa. Joskus kyllä ihmettelen miten tähän kaikelta opiskelultani pystyn.
Anyway, ehdin katsomaan School Rumblen toisen kauden melko hyvin ja täytyy kyllä sanoa että meikäläinen ei taida kuolla ikinä jos nauru pidentää ikää! :D
En kyllä tajua miten yksi anime voi piristää niin paljon päivää kuin tämä. En kyllä olisi uskonut. Kämppikselläkin taisi mennä jo hermot ainaiseen hirnumiseeni mutta ei voi mitään. School Rumble on kuin tehty keventämään tätä kiireistä elämänvaihetta. Hauskaa tässä oli myös se että animessa siirryttiin toiselle lukuvuodelle ja niin olen minäkin tässä välissä tehnyt, joten tämähän on kuin käsi kädessä menoa.

Vanhaa mutta samalla uutta

Harima on edelleen yksi lempihahmoistani. On kyllä niin mieletön tyyppi että ei mitään rajaa. Ei kai rakkauden tunnustaminen oikeasti voi olla niin älyttömän vaikeaa? Harimalle se tuntuu olevan! Mitä oudompien juonenkäänteiden takia hän ei tunnu saavan viestiään ikinä perille, varsinkaan kun Tenma on niin puupää kuin vain kukaan voi olla. Viime kauteen verrattuna tuntui että nyt keskityttiin yhä enemmän Hariman ympärille eikä esimerkiksi Karasumaa näkynyt ollenkaan niin paljon, mikä oli hieman harmillista sillä pidän Karasuman hahmosta hirveästi. Koska Karasumaa ei niin kovin näkynyt, Tenman ja Karasuman välisiä kohtauksia oli melko vähän mutta toisaalta ne tuntuivat olevan sitäkin parempia! Tenma vaan on niin hölmö Karasuman seurassa, eikä yhtään Harimaa parempi rakkauden tunnustuksissa!

Kyaa!!

En tiedä enkö vain viime kaudella kiinnittänyt huomiota muutamaan tyyppiin mutta ainakin toisella kaudella tuli aika hyvin esiin Yoshidayama, Nara ja Nishimoto jotka muodostivat melko mielenkiintoisen kolmikon. Yoshidayama on typeryydessään sarjan huippua ja kun hän vetää vielä ujomman Naran ja pervojen Buddhan Nishimoton mukaan niin soppa on valmis. Paras kohta näiden tyyppien kohdalla oli kun he toivoivat olevansa yhtä cooleja kuin Harry ja Togo ja erinäisten yritysten kautta oppivat että parempi vain olla oma itsensä. Naran on itseasissa ihan mielettömän söpö hahmo ja hänestä paljastuukin mielenkiintoinen puoli sarjan aikana...
Pitää vielä mainita että ärsyttävimmän ääninäyttelijän tittelin vie Yoshidayaman esittäjä Makoto Tomita.

Toiseksi ärsyttävintä oli Lalan ääninäyttely. Ymmärrän kyllä että sen pitäisi varmasti olla humoristista mutta minuun ei koskaan ole oikein vedonnut huumori joka ehkä voitaisiin tulkita rasistiseksi. En kyllä ajattele näin tässä tapauksessa, varsinkaan ääninäyttelyn pohjalta, mutta aika rajamailla mentiin kun Lala sai kaiken lisäksi koripallotreeneissä lempinimen "gori" joka viittaa gorillaan. Onhan Lala kieltämättä hieman rajuksi tehty mutta rajansa kaikella. Ääninäyttelijänä oli muuten Yu Kobayashi. Ja siis olihan Lala jo ekalla kaudella, ja silloinkin yhtä ärsyttävä mutta nyt se tuntui vielä korostuvan kun häntä näkyi enemmän. Hahmona Lala on kyllä hauska ja oli hieno huomata että hänestäkin näytettiin hieman herkempi puoli. Myös Imadorin ja Lalan välisen suhteen kehittymistä oli hauska seurailla.

Verrattuna viime kauteen, paljasta pintaa näkyi runsaasti ja monessakaan jaksossa ei jätetä paljoa arvailujen varaan. Nishimoton isän pitämässä liikkeessä jätkät löytävät lukitun oven jonne päästyään heidän elämänsä muuttuu suuresti. Itse Nishimoton eroottisen videokokoelman kohtalo on hieman huolestuttava ja taikatyttö-jakson kulmat mitä mielenkiintoisempia. Eräässä jaksossa on puhetta tyttöjen painoista ja kokoajan kuvaruudun sivuilla lipuu alusvaate- tai uimapukukuvia kyseisistä tytöistä. Onneksi tämä oli vain hetkellistä ja muuten anime pysyi sopivana kummallekin sukupuolelle, vaikka virallinen genre taitaakin olla shounen.

Harimalla on jäänyt pöksyt auki...

Taikatyttö-jakson kuvakulmia :D

Draamaa ja liioittelua, niistä on School Rumble tehty!

Tämä tuli selväksi jo ensimmäisistä minuuteista sillä kakkoskausi alkoi mielenkiintoisissa historiallisissa tunnelmissa, missä School Rumblen oppilaat olivatkin yhtäkkiä veloissa olevia jonkinlaisen juomapaikan omistajia, samuraita tai pahoja velkojia jotka tuhoavat kaikki paikat. Onneksi paikalla oli myös Karasuma joka muistutti kaikkia että kyseessä on kuitenkin School Rumble.

Viime kaudesta tuttuun tapaan School Rumblessa parodisoidaan huimasti erilaisia vanhoja draamoja, elokuvia sekä animeita joista minulla ei ole hajuakaan. Parasta on kuitenkin se, että niistä voi nauttia silti täysin siemauksin. Jossain välissä käydään tiukkaa kamppailua 2c luokan oppilaista draaman kaltaisesti, välillä seurataan tiukkaa vääntöä koripalloilusta mangan tapaan ja nähdäänpä osa oppilaista jopa taikatyttö-taisteluissa! Pari jaksoa on melkein kokonaan kuin Battlefieldistä joka on höystetty loistavalla huumorilla ja ripauksella romantiikka. Myöskin Hariman ja Hanain ajoittaiset yhteenotot ovat aivan loistavia! Hanaita ei kyllä muuten kauheasti nähdä ja Yakumon ja Hanain välinen suhde on vähän heitetty taka-alalle, mikä on tietenkin harmillista.

Mutta sitten liioitteluun. Heti ensimmäisessä jaksossa nähdään vuoren kokoinen aniki jonka tosin samurai-Harima veistää palasiksi nopeasti. Eikä mangakustantamon johtajakaan mikään pieni kokoinen ole.
Ruuan maistamisen kuvailu on jotain niin huvittavaa etten ole vastaavaa hetkeen kokenut. Oli sitten kyse tytöistä jotka maistavat poikien ruokia ihastuksissaan tai pojat jotka maistavat tyttöjen ruokia kauhuissaan, liioittelu on vedetty överiksi sillä tavalla että se on oikeesti aivan loistavaa!
Itse pidän juuri tälläisestä liioittelusta, sellaisesta että ei jätä mitään arvailujen varaan. Jotkut komedia-animet yrittävät kovasti mutta siitä puuttuu se jokin. Mikä lienee todella School Rumblen salainen ainesosa?

Ei pelkkää hölmöilyä

Itse olin mielissäni siitä kuinka kakkoskaudella nähtiin Harima hyvin usein ilman aurinkolaseja! Jessus mutta jätkä on piirretty oikeasti aika kivan näköiseksi! Samoin pidin hirveästi jälleen Eristä joka ei oikein tunnu itsekään tietävän mistä tai kenestä pitää. Herkullisinta soppaa oli tietenkin Hariman, Tenman, Yakumon ja Erin sekasotku. Muutenkin sarjan aikana syntyi pareja jotka olivat hyvin mielenkiintoisia ja muitakin ihmissuhteita puitiin kiinnostavasti.

Vaikka School Rumble on hölmöä ja ylitseampuvaa, on pohjalla kuitenkin mielestäni mielenkiintoinen asetelma, ja sarjan aikana käsitellään erilaisia aiheita välillä melkeinpä vakavasti. Tälläisiin lukeutuu Tenman ja Yakumon sisarussuhde joka ei välttämättä olekaan ihan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Joidenkin jaksojen lopussa on juuri tämän kaltaisia pieniä sivutarinoita.
Huolimatta ajoittaisista vakavimmastikin kohtauksista School Rumble rynnistää loppuun asti hauskana ja päätä tyhjentävänä kokemuksena. Putkeen tätä ei missään nimessä kannata kattoa, vähän kerrallaan niin saa parhaimman katselukokemuksen.
HUOM!!! Useampikin jakso jatkuu vielä lopputekstien jälkeen joten älkää ihmeessä missatko niitä!! (Kuten minä tein >__<)

Ja sitten vielä...

Alkumusa ja loppumusat olivat ihan hyviä, itse pidin kuitenkin alusta huomattavasti enemmän. Alkumusiikin biisin nimi on "Sentimental Generation" ja sen esittää Ami Tokito. Loppumusiikkina oli kaksi eri biisiä. Jaksoissa 1-12 ja 14-16 kuultiin myöskin Ami Tokiton biisi "Kono namida ga arukara tsugi no ippo ni naru". Jaksossa 13 oli teemaan sopiva horror-loppumusa josta en osaa sanoa mitään, mutta jaksosta 17 eteenpäin biisinä oli "Futari wa wasurechau" jonka esittäjinä Ami Koshimizu ja Mamiko Noto eli Tenman ja Yakumon ääninäyttelijät. Erittäin tarttuva ja kiva biisi kyseessä. Youtubesta varmasti löytyy kyseiset biisit jos kiinnostaa enemmän.

Jaksoja oli kakkoskaudessa yhteensä 26 ja kaikki kestivät normaalin animejakson verran eli n. 20 minuuttia.

Asou on aika cool...

Tenman varustukset vähän valahtelee :D

Makuelämyksien kokemista

Pojat valmiina astumaan oven taakse...

Hanai vauhdissa :D

Ee? Harima ja Yakumo?

Seuraavaksi pitääkin katsoa tuo OVA jota en vielä ole ehtinyt katsomaan sekä kolmas tuotantokausi mutta kirjoittelen niistä sitten myöhemmin :)

Loppuun vielä erittäin hyvä snapshot jonka sanoma pitänee ottaa tosissaan! :D

Ouran High School Host Club - live-action versio!

Hellurei ja hellät tunteet!
En tunnustaudu japanilaisten draamojen ylimmäksi ystäväksi, enkä oikeastaan minkään muunkaan maalaisen mutta kai niitäkin pitää välillä katsoa. Tosin tätäkään en olisi katsonut ellei eräs henkilö olisi suositellut.
Olen kyllä kuullut tästä mangasta/animesta aikaisemminkin mutta eipä ole tullut luettua saatika katsottua joten oli oikeastaan ihan hauska lähteä katsomaan tätä sarjaa puhtaalta pöydältä. Tämä on nyt kolmas japanilainen draama minkä olen katsonut joten minulla ei ole oikein mitään mihin verrata tätä. Kaiken lisäksi sarja rikkaista oppilaista ja stipendin saaneesta köyhästä tuntui aika kuluneelta aiheelta.

Karsastan draamoja jotka on tehty animesta. En oikein tiedä miksi. Ehkä ne elementit mitä animessa on, yhdistettynä oikeisiin ihmisiin saa tälläisen hylkimisreaktion esiin. Toisin sanoen, minulla oli aika kovat ennakkoluulot tätä draamaa kohtaan.

Ensimmäisen jakson pyöriessä pelkäsin jo pahinta. Erikoisefektejä oli melko paljon, vaikkakin ne oli kyllä melko hyvin tehty. Peruukkeja vilisi silmissä ja hahmot olivat lievästi sanottuna outoja. Korjaan. Tamaki oli outo! En pitänyt yhtään hänen hiuksistaan ja en voinut ajattelematta miksi ihmeessä tuon näköinen oli muka Host Clubin prinssi. Kyoya nousi heti suosikkihahmokseni ja sen perässä kaksoset Hikaru ja Kaoru. Kyoyassa vetoaa tuo juonittelija puoli ja kaksoset vaan ovat niin hauskoja! :)

Haruhi ennen muodonmuutosta med erikoisefekti.

Erikoisefektiä efektin perään.

Päätin kuitenkin jatkaa katsomista ensimmäisen jakson jälkeenkin ja olen iloinen että tein niin. Suureksi ilokseni huomasin erikoisefektejen määrän laskevan huomattavasti ja tarinakin lähti rullaamaan melko hyvin. Olihan lopputulos ennalta-arvattavissa mutta kyseessä oli oikeasti ihan viihdyttävä sarja! Miinuksena tosin täytyy sanoa jokaisen jaksoon kuuluneet elämänviisaudet sekä jotkut yli-siirappiset kohtaukset joita en voi kestää niin animessa, draamassa kuin tosielämässäkään. Toisaalta tätä tuskaa helpotti Kyoyan (sekä muiden) yläosaton kroppa jota olisin voinut tuijotella useamminkin. Ei siis ollenkaan fan servicee, ehei!

Paremmin ainakin japanilaiset vetää näitä live-action sarjoja kuin jenkit näitä "cooleja" Dragonball ja Tekken leffoja. Japanilainen meininki näkyikin välillä aika selkeästi. Haruhin pitäisi antaa poikien suojella häntä ja Kyoyan pysyä Tamakin ystävänä, jotta heillä olisi tulevaisuudessakin bisneksissä hyvät välit.

Sarjan katottuani päätin sitten katsella vähän minkä näköisiä hahmot ovat olleet animessa, mangaa katselinkin jo hieman sarjaa katsellessani ja olinkin positiivisesti yllättynyt näyttelijävalinnoista, ulkonäön perusteella siis. Ei siinä siis mitään, kyllä kaikki mielestäni näyttelivätkin hyvin, ei ollut sellaista täysin tönkköä meininkiä mitä välillä olen sivusilmällä nähnyt...
Mutta tosiaan, tämä tuli nyt katsottua ja kyllähän tuo animekin nyt ilmeisesti pitää katsoa että saa vielä enemmän tästä irti ^^ Lopuksi vielä lisää kuvia.

Kyoya <3

Kaoru ja Hikaru (ainakin hiustenperusteella näin päin)

"Honey"

"Mori"

Tamaki

Haruhi ja Nekozawa